keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kiturisat


Kesä on tullut ja aikaa ompeluun on jäänyt harmittavan vähän. Mutta pitäähän sitä kesällä muutakin tehdä kuin töitä ja ommella. Siispä lähdimme lentämään! Kävimme Helsingissä lentäen ja tulimme illaksi takaisin ja lystiä oli varsinkin Maija-tyttösellä joka oli toivonut jo pitkään pääsevänsä lentämään.


Ja kuten huomaatte, aurinko paistoi kyseisenä päivänä kauniisti.

Sitten olikin aika reissata vähän vähemmän mukavaan paikkaan eli sairaalaan. Neitoseltamme poistettiin nielu-ja kitarisat eli kiturisat niinkuin hän itse asian ilmaisee. On kuulemma paljon mukavampi sana. Ja koska leikkauksen jälkeen pitää olla parisen viikkoa rauhallisesti, niin äiti ja isä ovat joutuneet koville yrittäessään keksiä tyttöselle puuhaa. Eihän sitä voi telkkarin ja tietokoneen ääressäkään koko päiviä olla. Niinpä esim. eilen äiti haki netistä sopivia askarteluohjeita ja tällä inkkaritytöllä on leikitty eilen ja tänään ahkerasti. Huonompi homma on se että tyhjiä vessapaperirullia ei tietenkään ole säästetty vaan voidaan askarrella vasta taas kun niitä tyhjiksi tulee. No, 5 hengen taloudessa se tuskin kauaa kestää........ 



Äiti on näprännyt vohvelikankaista pussukoita, viimeisimmäksi tein omalle kännykälle vaihteeksi erilaisen suojapussukan.



Vaihtelu virkistää.
**************

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti