Siinä se nyt lopulta on, kesäkioski. Ja voin sanoa, ettei ollut kovin rankka rutistus että se kasaan saatiin, mies nikkaroi ja minä ompelin tekstiilit. Suunnitteilla kioski on ollut jo viime kesästä asti ja miten hauskaa, että saimme sen aikaiseksi näin aikaisin kesällä, leikkiaikaa on siis koko kesä!
Alaosa on kirpparilta parilla eurolla ostettu vanha ja vähän jo kulahtanutkin verho. Puolet jäi odottamaan ensi kesää.
Koristeviiri on tehty vanhoista jämäpaloista: lakanoista, istuintyynyjen päällisistä jne. Kierrätystä kaikki tyynni.
Maalauspuuhiin päästään ensi viikolla kun on ensin juhlittu synttärit. Emme halua että juhlijoiden vaatteet tahraantuisi maalista. Tarkoitus on maalata puuosat valkoiseksi. Vielä kioskin "luukulle" laitetaan pieni pala jotain lautaa niin että siihen voi kioskin myyjä laskea vaikka mehumukeja. Tänään oli liian helteistä jatkaa enää hommaa.
Niin ja mallin tähän hienouteen sain Mekkotehdas-kirjasta.